Facebook algoritmin muutos 2018

April 27, 2018

Vuodesta 2016 alkaen yrityssivut ovat kärsineet kovia kolhuja Facebook-näkyvyydessään Zuckerbergin somejättiläisen muuttaessa algoritmejaan “käyttäjälähtöisiksi”, eli itse yhtiölle tuottavampaan suuntaan. Lyhyesti sanottuna, ilmaisia lounaita on entistä vaikeampi saada. Itse algoritmi on varsin monitahoinen ja julkaisujen näkyvyyteen vaikuttavat lukuisat pikkuseikat, eikä niihin jokaiseen pureutuminen ole mielekästä, eikä aina edes tarpeellista. Käydäänpä siis läpi yksinkertaisimmat syyt ja seuraukset, sekä miten yritysten olisi järkevintä hoitaa somepreesensiään Jumalan vuonna 2018.

 

 

Orgaaninen näkyvyys

 

Orgaaninen, eli ansaittu näkyvyys on täysin ilman rahallista panostusta aikaansaatua ruutuaikaa peruskäyttäjien näytöillä. Tutut “tykkää & voita” -kilpailut näkyvät yhä vahvoina, mutta niiden määrä jokaisen feedissä on tippunut selvästi. Facebook pisteyttää julkaisut niiden aktivoivuuden perusteella, eli kuinka suuren panoksen jokainen käyttäjä siihen antaa. Nämä puolestaan jaotellaan karkeasti aktiivisiin ja passiivisiin toimintoihin, jotka vaikuttavat julkaisun sijoitukseen käyttäjän feedissä. Aktiiviset toiminnot

  1. Kommentointi

  2. Jakaminen (myös Messengerissä)

  3. Reaktiot

Passiiviset toiminnot

  1. Klikkaus

  2. Videon katselu

  3. “Hovering”, eli automaattisesti toistettavan videon kohdalle pysähtyminen sitä klikkaamatta

Kommentointi on selkeästi eniten aktivoiva toiminto, jonka käyttäjä voi tehdä ja siitä johtuen ykkönen myös Facebookin algoritmissa. Sudenkuoppana kommenttien tavoittelussa ovat kuitenkin syöttien käyttö, kuten “kommentoi alle…” -tyyppiset julkaisut, jotka ovat algoritmille punainen vaate. Tässä haetaan aitoa, luonnollista aktivointia keskustelun herättäjänä, ei sen kerjääjänä. Toisin sanoen, hyvän sisällön tuottaminen on entistä vaikeampaa.

Want to add a caption to this image? Click the Settings icon.

Jakaminen tulee hyvänä kakkosena, sillä jos käyttäjä kokee esimerkiksi uutisen henkilökohtaisesti niin merkittävänä, että haluaa jakaa sen ja samalla osan omasta maailmankatsomuksestaan omalle verkostolleen, on sisältö algoritmin silmissä laadukasta ja aktivoivaa. Loogista!

 

Reaktiot vaativat vähemmän, mutta pysäyttävät selaamisen ainakin hetkeksi. Käyttäjä antaa kuitenkin oman panoksensa julkaisuun, jolloin hänessä on saatu aikaan näe-koe-toimi -ketju. Jälleen kerran, sisältö stimuloi meitä riittävästi, jotta annamme sille huomiomme.

Passiiviset toiminnot, kuten klikkaukset, videoiden ja kuvien katselu sekä hovering rekisteröityvät kyllä toiminnoiksi, mutta niitä ei pidetä erityisen aktivoivina, korkeintaan huomion herättäneinä. Facebook Business Managerin statistiikasta voidaan nähdä julkaisun kattavuus, klikkaukset sekä reaktiot. Hetken tarkastelun jälkeen voidaan nähdä selkeä yhteys kattavuuden ja reaktioiden välillä, kun taas klikkausten määrä ei juurikaan vaikuta kokonaiskattavuuteen.

Want to add a caption to this image? Click the Settings icon.

 

 

Mitä voimme tehdä?

 

Ilman rahallista panostusta, hyvin vähän. Voimme pyrkiä tuottamaan käyttäjiä aktivoivaa sisältöä miettimällä, mikä on kohderyhmälle tärkeää henkilökohtaisella tasolla ja osallistua itsekin keskusteluun. Videon merkitystä algoritmimuutoksessa on myös tuotu alaspäin, mutta livevideot komeilevat vielä korkealla pallilla, sillä Facebookin itsensä mukaan ne aktivoivat käyttäjiä tehokkaimmin.

 

Rahallinen panostus on siis hyvin pitkälti tehokkain, ellei kohtakin ainoa tapa kasvattaa yleisöä. Tämä ei suinkaan ole negatiivinen asia peruskäyttäjän eikä myöskään yrityksen kannalta: maksetulla kohdentamisella yritys saa julkaisunsa oikean kohderyhmän nähtäville, jolloin siirrytään haulikkotaktiikasta tarkka-ampujan saappaisiin. Myös kuluttaja saa enemmän itselleen mieluista ja hyödyllistä sisältöä, eikä orgaanisen näkyvyyden pisteytystä alentavaa julkaisujen piilottamista omasta syötteestä tapahdu läheskään niin paljon kuin sokean massamarkkinoinnin johdosta.

 

Kumpaa kuuntelet itse mieluummin - torilla megafoniin huutavaa mölyapinaa vai juuri sinua perustellusta syystä lähestyvää keskustelijaa, joka myös kuuntelee, mitä sinulla on sanottavaa?

 

Want to add a caption to this image? Click the Settings icon.

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Lue ainakin nämä

Case: Fiskars

April 27, 2018

1/3
Please reload

Viimeisimmät blogitekstit
Please reload

Arkisto
Please reload

Ota yhteyttä

Kaarnatie 24

90530 Oulu

​​

Tel: 040-7211102

info@varri.net

  • Black Facebook Icon

© Várri Oy  2018